Yukmouth ja Mistah F.A.B. sopivat riitansa!

Luniz-räppiryhmästä tuttu Oakland-räppäri Yukmouth ja Oakland-räppäri Mistah F.A.B. ovat sopineet riitansa. Yukmouth kaatui viime viikonloppuna hänen esiintyessään History of the Bay -festivaaleilla Kaliforniassa. Hänen äskettäinen sairaalahoitonsa johti siihen, että he sopivat keskenään välinsä. Yukmouth soitti sairaalassa Mistah F.A.B.:ille ja kertoi haluavansa sopia riidanpidon. Mistah F.A.B. kertoi, ettei hänellä ole ongelmia Yukmouthin kanssa ja toivoi räppärin paranevan.

“En tiedä mitä vittua tapahtui, mutta unohda koko juttu. Pyydän. Meillä oli jotain paskaa, joka tapahtui melkein kolme vuotta sitten, veli. Se on ohi. Kaikki puhuvat sinusta pelkkää hyvää. Pääse yli siitä. Piste. Kun jengillä on rahaa, jengin ei pitäisi olla huolissaan mistään muusta kuin rahan hankkimisesta, eikö? Ja sitä olet myös tehnyt? Joten miksi edes huolehtia asiasta”, Yukmouth sanoi Mistah F.A.B.:ille.

Tähän Mistah F.A.B. vastasi: “En ole huolissani siitä paskasta. Kunhan vain olet kunnossa.”

Yukmouth ja Mistah F.A.B. ovat olleet huonoissa väleissä jo pari vuotta, koska Yukmouth oli sekaantunut Mistah F.A.B.:in ja JT The Biggan Biggan riidanpitoon. JT The Bigga Figga ja Mistah F.A.B. riitelivät pari vuotta takaperin Dope Era -vaateliikkeessä. Yukmouth haastatteli JT The Bigga Figgaa myöhemmin omassa Smoke-A-Lot Radio -podcastissaan, ja he keskustelivat riidasta. Mistah F.A.B. kuunteli haastattelun ja oli sitä mieltä, että Yukmouth ja JT The Bigga Figga olisivat samalla puolella ja häntä vastaan.

Katso Yukmouthin Instagram-postaus alta.