Dallas-räppäri Yella Beezy on asetettu syytteeseen törkeästä murhasta, joka liittyy toisen paikallisen artistin Mo3:n surmaan. Syyte nostettiin torstaina 20. maaliskuuta valamiehistön päätöksellä, lähes viisi vuotta tapahtuneen jälkeen.
Mo3, oikealta nimeltään Melvin Noble Jr., ammuttiin marraskuussa 2020 keskellä päivää moottoritiellä Dallasissa. Ampuja, joka oli pukeutunut kommandopipoon, jahtasi häntä jalan ennen kuin avasi tulen useita kertoja. Tapahtuma tallentui valvontakameroihin.
Uusien syytteiden mukaan Yella Beezy olisi palkannut Kewon Dontrell Whiten toteuttamaan murhan. White suorittaa parhaillaan yhdeksän vuoden tuomiota räppärin murhaan liittyvistä ase- ja huumerikoksista. Murhaan osallisuudesta on aiemmin pidätetty myös Devin Maurice Brown.
Yella Beezy on tällä hetkellä vangittuna Dallasin piirikunnan vankilassa ja hänen takuukseen on määrätty 2 miljoonaa dollaria.