The Smoker’s Club Records ja DJ Vada pistivät ulos uuden visuaalin biisille ‘Top Notch’ – mukana Jay Worthy!

The Smoker’s Club ja DJ Vada pistivät viime perjantaina ulos uuden visuaalin biisille ‘Top Notch’. Biisillä vierailee Jay Worthy.

The Smoker’s Club Records on levy-yhtiö, joka on perustettu vuonna 2023. Yhtiön perustajajäseniä ovat Smoke DZA, Bubz ja Jonny Shipes. Yhtiön perustamisen taustalla on halu tuottaa ja julkaista hyvää musiikkia.

The Smoker’s Club on jo vuosia järjestänyt erittäin suosittuja kiertueita ja festivaaleja sekä lanseerannut oman vaate- ja kannabisbrändinsä. Yhtiö on saavuttanut suuren suosion 12 vuoden aikana ja nyt yhtiön perustajat ovat päättäneet aloittaa levy-yhtiötoiminnan.

Jay Worthy on Kalifornian, Los Angelesissa syntynyt räppäri. Hän kuuluu LNDN DRGS -räppiduoon, jonka toinen jäsen on Sean House. Jay Worthy aloitti uransa musiikin parissa jo nuorena ja on sittemmin julkaissut useita mixtapeja sekä studioalbumeita. Jay Worthy on tehnyt yhteistyötä useiden tunnettujen räppäreiden ja tuottajien, kuten Freddie Gibssin, Suga Freen, Mitchy Slickin, DJ Muggsin ja The Alchemistin. Hän on saanut paljon positiivista huomiota kriitikoilta ja fanit ovat arvostaneet hänen lahjakkuuttaan ja omaperäisyyttään.