T.F. ja Roc Marciano pistivät ulos uuden musavideon ‘You Gotta Feel It’

T.F. ja Roc Marciano pistivät eilen ulos uuden musavideon biisille ‘You Gotta Feel It’. Biisin on tuottanut Roc Marciano.

T.F. on yhdysvaltalainen räppäri, joka on kotoisin Los Angelesista, Kaliforniasta. Hän on julkaissut urallaan useita albumeita, kuten “OktoberFest” (2019), “Skanless Levelz w/ 2 Eleven” (2020), “Skanless Summer w/ Local Astronauts” (2021) ja “Big Moon” (2021). Hän on tehnyt urallaan yhteistyötä muun muassa Trizzin, Flee Lordin, Larry Junen, Jay Worthyn, G Pericon ja Conway The Machinen kanssa.

Roc Marciano on yhdysvaltalainen rap-artisti ja tuottaja, joka on kotoisin New Yorkista. Hän aloitti uransa vuonna 2000 liittymällä Busta Rhymesin kokoamaan Flipmode Squad -räppiryhmään. Hän kuitenkin lähti ryhmästä seuraavana vuonna perustaakseen U.N.-nimisen hip hop -ryhmän. Roc Marciano esiintyi Wu-Tang Clanin kokoelmalevyllä ‘Wu-Tang Meets the Indie Culture’ vuonna 2005 sekä Pete Rockin albumilla ‘NY’s Finest’ vuonna 2008. Siitä lähtien Roc Marciano on keskittynyt enemmän soolouraansa. Hän julkaisi kokonaan itse tuottamansa debyyttialbuminsa ‘Marcberg’ vuonna 2010.