Pete Rock avautui suhteestaan CL Smoothin kanssa!

New York -tuottaja Pete Rock vieraili hiljattain Noren ja DJ EFN:n Drink Champs -ohjelmassa yhdessä Commonin kanssa. Hän otti puheeksi muun muassa pitkäaikaisen musiikkipartnerinsa CL Smoothin ja avautui heidän suhteestaan.

“CL Smooth on lahjakkain ihminen, johon olen törmännyt elämäni aikana. En ole koskaan kuullut kenenkään räppäävän samalla tavalla. En ole koskaan kuullut samanlaista ääntä. Meillä oli hienoja aikoja yhdessä, mutta aivan kuten elämässä, ihmisillä on hyviä ja huonoja hetkiä. Joskus kun olemme negatiivisella vyöhykkeellä, päädymme erilleen toisistamme. Meidän pitäisi olla edelleen yhdessä, mutta on joitakin asioita, joita en voi kertoa yleisölle.”

Pete Rock ja CL Smooth erosivat ensimmäisen kerran vuonna 1995. Myöhemmin he kuitenkin sopivat välinsä ja työskentelivät yhdessä “Soul Survivor” ja “PeteStrumentals” -projektien parissa.

Vuonna 2018 kaksikko ajautui kuitenkin taas riitoihin, jolloin suunnitelmat uusista projekteista raukesivat.

Katso koko haastattelu alta.