Opaali kertoi kolme hänelle tärkeätä hip hop -albumia perustelujen kera.
Cypress Hill – III: Temples Of Boom (1995)
Aloitetaan Temples of Boomista. Mä en tiedä, luokitellaanko Cypress Hill varsinaisesti gangsta rapiksi, mutta B-Real on ainoita oikeita tyyppejä koko helvetin industryssa ja niiden lyriikat on mitä on. Mulle Temples of Boom on enemmän kun gangsta rap -levy, se on SE levy.
Mun koko hip hoppiin päätyminen on Cypress Hillin ansiota. Mä valehtelisin jos sanoisin että löysin räpin vauvana. Ei Orivedellä ollut mitään räppiä, ei kukaan tiennyt mitä se on. Mä kuulin varakkaan frendiporukoiden luona Tequila Sunrisen ja olin et mitä helvettiä tää oikeen on? Kyllä mä toki jonkun Coolion tiesin jostain, mutta ei se oo sama asia.
Mun faija graindas noissa “paskamaissa” silloin. Maksoi duusseja ja keräsi kasaan elämää minkä lama musersi. Anyway, hän toi mulle ja mun broidille silloin tällöin kun tavattiin, ensimmäisen CD-soittimeni ja siinä toki ekat CD:t. Olikohan Ukrainasta vai Virosta en edes tiedä.
Mä olin painanut mieleen “sen Tequila Sunrise -bändin” ja kirjoitin, että toisi mulle Cypress Hilliä jos löytää. Noh, kuinka ollakaan sieltä tuli Temples of Boom. Muistan että “Throw Your Set In The Air” oli helppoa pureskeltavaa, vaikka en mä tietenkään kaikkea tajunnut vasta kun monta vuotta myöhemmin. Loppu oli synkkää. Niin helvetin tummaa mutta kyllä se sitten aukesi.
Hyvän levyn ei kuulu aukee ekalla soitolla. En mä sitten enää muuta kuunnellutkaan. Kirjattiin ylös lyriikoita, käännettiin niitä ja yritettiin tunti tolkulla koodaa mitä mikin tarkoittaa. Miks ne sanoo n-sanaa niin paljon? Onko ne rasisteja? (Me oltiin 12-13v) Hitto meidän pitää saadaa pajaa jostain jne.
Seuraavalla reissulla tuli “Black Sunday”. En muista oliko mitä muuta, mutta mä olin niin jotenkin siinä inessä että vuosia myöhemmin ostin vielä aitona. Montakohan kopioo mulla kyseistä levystä edes on elämäni aikana ollut? Kuka tietää. Voisin ostaa sen tänä päivänä vinskana/kassuna jos näen. Se aiheuttaa tykytystä mun kropassa, päässä ja sielussa.
Mä aloin kirjoittaa ja räppäämään salee alle 2kk siitä kun sain sen. Piti räpätä omia lyriikoita mutsin takapihalla, eikä vaan Temples of Boomia.
Kuuntele: Boom Biddy Bye Bye
Mobb Deep – Infamous (1995)
Mobb Deep on mun lempikaksikko ikinä. Prodigy on siellä kärjessä top 5 dead or alive -osastoa. Havoc taas lempituottajia.
Paras näkemäni live oli Mobb Deep vaikka olin lomilla ampuma-leirin jälkeen ja helvetinmoisessa kuumeessa. Mobb Deep tuli mun elämääni vähän myöhemmin.
Joku voi katsoa näitä ja olla sillee “öö, ei nää oo järjestyksessä”, no vittu mulle on. Mobb Deepin klassikkoalbumi muutti kaiken mitä ajattelin biiteistä. Mekin taidettiin kerää massia MPC:tä varten osaksi tämän levyn takia.
Käytiin kauppista kun mun ex-tuottaja Jon toi tämän ihmeellisen asian elämääni. Tällä levyllä ei oo yhtään huonoa biisiä. Ei tartte skippaa. Ne oli niin härskejä äijiä ja siihen aikaan ymmärsi jo mistä on kysymys. Kulttuuri oli jo tuttu toisin kun Cypress Hill -vuosina. Prodigyn käheä ääni toi hyvää varianssia Havocin äänelle, vähän ehkä liikaakin. Sai toisen kuulostamaan pehmeältä.
Me luukutettiin tätä eniten Mobb Deepiltä. Mulle tuli tutuksi mikä on metafora. Mä muistan muistelleeni kuinka upeita ne oli ja että mun pitää tehdä samaa. Oli eri flowta tarjolla, kun muilla tuppas olemaan sama joka biisissä. Mutta pakko tunnustaa, että käännöskohta näiden kohdalla oli ne biitit. Synkät melodiset samplet, likaiset korvia nussivat snaret ja ne helvetin bassot. Jos sanoisin, että tämä levy ei vaikuta mun musaani tai etten kuuntele tätä levyä vieläkin, kusettaisin.
Jossain kohtaa me lyötiin minidiscille kaikki bängäävimmät Mobb Deep -biisit ja tää lätty oli siellä kokonaisuudessaan. Mä keksin että laitanko tähän juttuun jotain ug-kamaa tehdäkseni vaikutuksen lukijoihin, mutta vitut. Ei nää siihen aikaan Suomessa mitään myynyt. Se oli pieni ryhmä kuka tiesi ketä nää on.
Siihen on syy miksi Mobb Deep on myynyt paljon maailmalla. Kouluun mennessä Infamous, välitunnilla Infamous, koulun jälkeen kylän baanalle ja Infamous. Oli Jettan spiikkerit kovilla!
Kuuntele: Survival Of The Fittest
Snoop Dogg – Blue Carpet Treatment (2006)
Tähän meinasin pistää Biggien “Ready To Die”, mutta se oli niin itsestäänselvyys että ajattelin mennään tällä. Lähinnä siksi, että edustaa eri aikakautta.
Sain tän levyn frendiltä joululahjaksi. Olin et “meh”, koska mä en koskaan ollut mikä Snoop-fani, mikä saattaa yllättää. Toki ne klassikot puri, mutta ei mulla ollut esim. Doggystyle-vaihetta ollenkaan.
Mulla oli 5 CD-vaihtaja ekassa omassa kämpässä, vittu jes, ja löin tän sinne sekaan. Luonnollisesti se sinkku tipahti koska B-Real hookissa. Mä muistan että se pyöri pitkään ainoana levynä siellä ja se kasvoi muhun kovaa. Aina kun se pyörähti, se vehje teki sen 4 tyhjän rulla äänen ja sitten taas se loistava intro! Tähän aikaan oli kiva kuunnella vielä levyjä.
Nää oli myös vissiin niitä vikoja 21 kappaleen kunnon seikkailuja. Eikä vaan biisejä lyöty kasaan ja boom ulos. Ketään ei kiinnosta kokonaisuus SMH. Ehkä se oli Snoopissa se pillunjahtausräppi mikä mua ei ruokkinut.
Mä halusin gangstapaskaa, ja tämä ei oo mitään muuta. “10 Lil Crips” paukkuu päässä edelleen. Ihan vitun uskomaton levy.
Seurustelin siihen aikaan ihanan mimmin kanssa eikä sekään valittanut vaikka Snoop pyöritti sitä muuten tyhjää soitinta, haha. Ehkä Snoop tietoisesti teki gangsta-levyn ja osui ja upposi, kansitaidetta ja niitä itse CD-visuaaleja myöten.
Kiitin ystävääni pari vuotta myöhemmin miten hän tuntee minut kuin minä itseni. (s/ Joona, jos luet tätä)
En tiedä oonko ainoa, mutta tää levy teki meikästä vasta Snoop-fanin. Oon ymmärtänyt, että monelle on kuitenkin väliinpudonnut levy. Kannattaa ottaa kuunteluun. Kestää soittoa edelleen! Biitit ja ne marssihuutelut myös tuo kylmiä väreitä kun ajattelee. Eikä asiaa helpottanut, että OG Kärppä kävi visiitillä kokoajan. RIP! Taidanpa laittaa soimaan.
Kuuntele: 10 Lil Crips
Kiitokset Opaalille vastauksista!
