Edesmenneellä Cooliolla ei ollut testamenttia – manageri nimitettiin kuolinpesän hoitajaksi!

Edesmenneen Los Angeles -räppäri Coolion manageri Jarel “Jarez” Posey on nimitetty räppärin kuolinpesän hoitajaksi. Coolio ei ollut tehnyt testamenttia ennen kuolemaansa.

Jarez oli pyytänyt päästä Coolion kuolinpesän hoitajaksi, koska kuolinpesän uskotaan sisältävän edesmenneen räppärin kaikki omaisuus- ja talletustilit, rahoitustilit, vakuutukset ja rojaltit, jotka on järjestettävä ja suojeltava. Hänelle myönnettiin kaikki luvat.

Coolio, oikealta nimeltään Artis Leon Ivey Jr., kuoli 28. päivä syyskuuta viime vuonna. Hän oli kuollessaan 59-vuotias. Hänet löydettiin tajuttomana ystävänsä kodista Los Angelesissa. Ensihoitajat saapuivat minuutteja myöhemmin, mutta totesivat räppärin kuoliaaksi. Hän menehtyi fentanyylin yliannostukseen.