Dr. Dre on kertonut musiikkiuransa alkuajoista LL Cool J:n uudessa kirjassa. Hän kertoo kirjan kappaleessa hetkestä, jolloin hän meinasi lopettaa musiikintekemisen kokonaan.
Dr. Dre muisteli 90-luvun alun aikaa, jolloin hän ei saanut palkkaa ja hänen tekemänsä musiikki jumitti paikallaan, minkä vuoksi hän epäili tulevaisuuttaan rap-alalla.
Lopulta hän sai kuitenkin luovan sysäyksen, jonka jälkeen hän alkoi tekemään parasta musiikkia mitä hän oli koskaan tehnyt. Dre pitää yhä kyseistä hetkeä käänteentekevänä hetkenä hänen elämässään.
“Olin ostanut juuri uuden talon vuonna 1992. Eazy-E ja Jerry Heller kieltäytyivät maksamasta minulle velkojaan. Ajoin moottoritietä pitkin kohti studiota, ajomatkallani ajattelin musiikkiurani lopettamista. Olin työstänyt musiikkia The Chronicia varten kuukauden ajan ja kaikki mitä tein, kuulosti joko samalta kuin se mitä olin jo tehnyt tai ei yhtä hyvältä kuin se mitä olin jo tehnyt. Aloin epäillä kykyjäni ja sitä, oliko musiikki se mitä minun pitäisi tehdä. Työnsin epäilyt syrjään ja jatkoin sinnikkäästi.”
“Viikkoa myöhemmin aloin tehdä parasta musiikkia, mitä olin koskaan tehnyt. Tuo hetki oli ratkaiseva, sillä se auttoi minua vakiinnuttamaan päättäväisyyteni menestyä. Se myös vahvisti, että minulla oli kaikki tarvittava ja minun piti vain pysyä kärsivällisenä ja sinnikkäänä. Jos olisin kuunnellut sitä pientä ääntä, joka käski minua lopettamaan, koko elämäni olisi nyt erilainen.”
LL Cool J:n uusi kirja “The Streets Win: 50 Years of Hip Hop Greatness” julkaistiin tiistaina 3. päivä lokakuuta. Sen kuvaillaan juhlistavan hip hop -kulttuurin syntyä, nousua ja kehitystä sekä kiistatonta vaikutusta musiikkiin viimeisten 50 vuoden aikana.
Kirjalla ovat Dr. Dren lisäksi mukana muun muassa Nas, Snoop Dogg, DJ Kool Herc, Krs-One, Grandmaster Flash, Run-D.M.C., Beastie Boys, De La Soul, Slick Rick, Public Enemy ja Big Daddy Kane.