DJ Quik: “Death Row Recordsilla oli hetkensä, mutta Suge Knight pilasi kaiken!”

Compton-veteraani DJ Quik vieraili vähän aikaa sitten All The Smoke -podcastissa. Hän kertoi kuinka hän näki omin silmin kuinka Death Row Records oli musiikkibisneksen huipulla, mutta lopulta meni konkurssiin. DJ Quik syyttää epäonnistumisesta Suge Knightia.

DJ Quik oli kiinnitettynä Death Row Recordsille 90-luvulla ja hän jäi levy-yhtiölle jopa Snoop Doggin, Nate Doggin (RIP) ja Kuruptin lähdettyä levy-yhtiöltä.

“Joskus siellä oli ihan siistiä, mutta sitten siitä tuli ihan samanlaista kuin kaduilla. Kaikki katupaska josta pääsin aluksi eroon, odotti minua lopulta toimistolla. Sinun piti olla myös katujäbä, että osasit käsitellä tilanteita ja ettet vaikuttanut pelokkaalta. He halusivat vain nähdä oletko peloissasi. Se energia ei ole oikea kappaleiden tekoon. Kappaleen kirjoittaminen on kaunis prosessi. Koko paikka oli täynnä ryösteleviä ja uhkailevia tyyppejä. Siellä oli vaarallista, mutta sen ei olisi tarvinnut olla niin. “

“Death Row oli maailman suurimpia levy-yhtiöitä jossain vaiheessa. Siitä olisi voinut tulla myös parhaimpia. Suge vain ei tullut toimeen kenenkään kanssa. Hän uhkaili jengiä, löi jengiä, hakatutti jengiä.”

Katso koko haastattelu alta.