Black Thought kertoi uuden The Roots -albumin olevan tuloillaan!

The Roots -räppiryhmästä tuttu Philadelphia-räppäri kertoi uudessa HipHopDX:n haastattelussa, että yhtye on työstänyt uutta musiikkia ja uusi albumi on tuloillaan.

“Olemme todella lähellä uutta The Roots -albumia. Sinä päivänä, kun Questlove sanoo että se on valmis, se on valmis. Olemme nauhoittaneet monia kappaleita, säkeistöjä ja pari kappaletta on jo miksattu”, Black Thought kertoi.

“Se ei kuitenkaan ole valmis ennen kuin se tuntuu valmiilta. Sen pitää myös puhutella ja kertoa tarina, jonka haluamme kertoa. Haluamme vain olla valmiita paluumme suhteen. Joten kyllä, uusi albumi on ehdottomasti tulossa. Tulette luultavasti kuulemaan yhden tai kaksi sooloalbumia minulta ennen sitä”, Black Thought kertoi.