Black Mafia Familyn perustajajäsenenä tunnetun Big Meechin vankeustuomiota lyhennettiin!

Big Meech, oikealta nimeltään Demetrius Flenory, on saanut lyhennettyä vankeustuomiotansa 32 kuukaudella. Tämä tarkoittaa, että hän saattaa päästä ehkä jo ensi vuoden puolella vapauteen. Hänelle määrättiin 30 vuoden vankeusrangaistus vuonna 2008.

Liittovaltion tuomari lyhensi hänen vankeusrangaistustaan lähes kolmella vuodella 28. helmikuuta jätetyn dokumentin mukaan.

Big Meech johti Black Mafia Family -nimistä huumerinkiä yhdessä veljensä kanssa. He levittivät tuhansia kiloja kokaiinia ympäri Yhdysvaltoja. Heidän on arveltu keränneen toiminnallaan yli 270 miljoonan dollarin voitot. Huumerinki toimi useissa Yhdysvaltojen kaupungeissa, kuten Detroitissa, Atlantassa, Miamissa, St. Louisissa, Los Angelesissa ja Birminghamissa. Pelkästään Atlantassa he myivät 2 500 kiloa kokaiinia kuukaudessa.

Hän pyöritti myös BMF Entertainment -levy-yhtiötä, joka julkaisi musiikkia ja teki yhteistyötä muun muassa Fabolousin, E-40:n ja Jeezyn kanssa.

Black Mafia Familysta julkaistiin vuonna 2021 TV-sarja nimeltään “BMF”, jonka pääosassa näyttelee Big Meechin poika Lil Meech.