2Pacin murhaan osallistumisesta epäilty Keefe D pahoinpidelty vankilassa jo kolme kertaa!

Death Row Recordsin entinen työntekijä Reggie Wright Jr. vieraili vähän aikaa sitten Bomb1st-ohjelmassa ja kertoi, että 2Pacin murhaan osallistumisesta epäilty Keefe D on pahoinpidelty vankilassa jo kolme kertaa.

“Kuulin, että hänet on hakattu siellä jo kolmesti. Sain vahvistuksen tälle erittäin, erittäin luotettavalta lähteeltä. Mutta hänelle ei tehty mitään pahempaa. Häntä vain potkittiin, poljettiin ja lyötiin”, Reggie Wright Jr. kertoi Bomb1stin haastattelussa.

2Pacin murhaan osallistumisesta epäilty Keefe D, oikealta nimeltään Duane Davis, on toistaiseksi vakuuttanut olevansa syytön. Kuitenkin useissa haastatteluissa ja kirjoissa hän on myöntänyt olleensa samassa autossa, kun 2Pacin ammuskelu tapahtui. Keefe D on ollut vangittuna syyskuusta lähtien ja hänen oikeudenkäyntinsä on määrä alkaa 3. kesäkuuta 2024.

Katso haastattelupätkä alta.